Sielun peili

Vasta tänään ymmärsin mihin eräs vanha ja aina niin iloinen seuraleikki perustuu. Alle 150-senttisinä meillä oli tapana tuijottaa toisiamme pimeässä vastatusten kasvoihin niin kauan kunnes jommalta kummalta loppui rohkeus. Pimeässä paraskin kaveri muuttui hetkessä hirviöksi.

Valot sammuvat. Rodopsiinia alkaa muodostua verkkokalvolle hitaasti. Täydestä pimeydestä piirtyy soikea hahmo, joka alkaa värähdellä, sulaa, tanssia. Se muodostaa uusia kerroksia kuin raskas, pulppuava öljy tyynessä lammikossa. Silmän sakkadiset liikkeet yrittävät turhaan etsiä ja sovittaa aistidataa mielen syöttämiin ennusteisiin. Pumppaavat sydämet huojuttavat vastapelureita ja vaikeuttavat mielen työskentelyä entisestään. Mielikuvitukseltaan rikkaimmat näkevät edessään välittömästi mielensiirtoa valmistelevan ufomiehen. Silmät pullistuvat golfpalloiksi. Katse laskee pelokkaasti alaspäin suuta kohti, mutta irvistävä draculan hymy ei ole yhtään suopeampi. Mieli on tehnyt päätöksensä. Edessä on peto. Leijona, tiikeri, ufomies, yhtä kaikki. Juosta tai kuolla.

Tänään, keskellä kirkasta päivää, lampsin vessaan pesemään käsiä enkä laittanut valoja päälle. Valeraskaudesta sekaisin mennyt koira oli juuri nuollut käteni paljaat kohdat kahteen kertaan. Käsiä pestessäni katselin peiliin ja muistin vanhan leikin. Ja pitihän sitä kokeilla. Takaa tuleva himmeä valo lisäsi hienon efektin. Naama vääntelehti peilissä itsekseen. Kokemus ei ollut enää niin pelottava kuin pienenä, mielenkiintoinen kylläkin. En tosin jaksanut leikkiä tarpeeksi kauan.

Pimeässä peiliin tuijottaminen on todella helppo tapa tutustua 'piilotajuntaan'. Jos Rorschachin tai Warteggin testeillä saadaankin pientä osviittaa neurooseista ja tukahdutetuista taipumuksista, niin Pimeä peili iskee suoraan fenomenologian ytimeen. Oikeasti, seksuaaliset merkitykset ovat vielä aika pinnallista raaputusta mitä torjuttuihin ajatuksiin tulee.

Luottamus ja epäitsekkyys

Koulu vie paljon aikaa tällä hetkellä enkä ehdi kirjoittamaan ajatuksia blogiin kuin harvakseltaan. Raakatyöstetyt aiheet odottavat muotoa tietokoneen kansioissa ja muistilapuilla. Minut valtaa usein tunne, että ajatukset menevät hukkaan, unohtuvat. Sitten huoli tyrehdyttää ajatustulvan. Yritän kontrolloida mieltäni, järjestellä ajatuksiani, kirjoittaa ne lapuille. Ennen kuin huomaakaan, kaikki energia menee 'tärkeiden' ajatusten suojeluun.

Luova olotila, kosketus erokseen, mahdollisuuden nektariin, on, jos joku ei sitä ole vielä kokenut, ihmisen perustarve. Eros on Jumalan piiskaa kasvoille. Se on kellumista 70,000 sylen syvyydessä. Eroksen rinnalla kaikkien maailman naisten joukkomasturbaatio, kaikkien maailman ihmisten päihdyttävä naurujooga ja yhteenkuuluvuuden tunne, kokonaisen armeijan heittäytyminen jalkojen juureen suutelemaan varpaita - varjoja luolan seinällä!

Miten ratkaista ongelma? Kuinka pitää yllä jatkuvaa luovaa olotilaa? Ratkaisuksi ehdotan samaa perustotuutta, joka tulee vastaan kaikissa elämänfilosofioissa: Saat sen mistä luovut. Selitän hieman tarkemmin.

Vapautunut tila syntyy helposti, kun onnistuu torpedoimaan itsekkäitä neurooseja alas. Ihminen ei päätä, mitä ajatuksia hänen mieleensä tulee. Ajatusten virtaa ei voi kontrolloida, vaikka sen reittiä voi ohjailla. Ajatusten ohjailu on kuin tekisi patoja puron ääressä. Voi rakentaa kekseliäitä kulkureittejä ja vesiputouksia, ja ihastella lopuksi kuinka ajatus luistaa.

En voi oikeastaan tehdä muuta kuin luottaa siihen, että mielekkäät, tilanteeseen sopivat ajatus- ja toimintamallit vain ilmestyvät silloin kun niitä tarvitsen. Luotan ajatuksiini täsmälleen samalla tavalla kuin aboriginaali luottaa intuitioonsa ravinnon löytämiseksi paikoista, joissa kontrolloiva ja tehoton mieli jää ilman glukoosiannosta. Ja ajatukset tulevat. Ne tulevat vielä vuosien takaa, kuin hypnoosissa. Sama pätee kaikenlaiseen ihmisen toimintaan.

Reaalielämässä syntyy paljon ristiriitoja. Joskus on vaikeaa olla epäitsekäs*. Ristiriidat on hyväksyttävä. Moderni yhteiskunta on monella tapaa ihmisluonnon vastainen ympäristö. Tuhansia ihmisiä käsittävä yhteiskunta on historiallisesti hyvin uusi ilmiö, hallitsematon, elinympäristönsä ja itsensä herkästi tuhoava järjestelmä. Useimmiten ristiriidat ovat niin repiviä, että neurooseista tulee ihmisen toiminnan kannalta välttämättömiä.

Ainakin minun ihmistyypin historia on yhteisöissä, joissa jokaisella yhteisön jäsenellä on yhtäläinen ihmisarvo.

*Epäitsekkyys tietoisella tasolla ei tarkoita sitä, että ihmisen toiminta voitaisiin laajemmassa kontekstissa luokitella epäitsekkääksi.

---

Google Book Search ei ollutkaan niin mainio kuin ensikokeilemalta hallusinoin. Tekstit ovat tänä päivänä kulutustavaraa. Kuka hullu haluaisi ostaa kokonaisia kirjoja vain tarkistaakseen jonkin pienen asian. Ehkä toimiva ratkaisu olisi jonkinlainen kuukausimaksu, jonka turvin kaikki tekstit olisi rajoittamattomasti käytössä. Eipä siitä sen enempää.