Carpe diem

Eläminen hetkessä on sitä, ettei usko enää yhteenkään ihmiseen. Se on elämistä alituisessa epävarmuudessa. Epäuskoa jatkuvuuteen vähäpätöisimmässäkin arjessa.

Elämä ilman varmuutta on raastavaa. Se repii ihmisestä kaikki tuntemukset pintaan yksi kerrallaan ja pakottaa ottamaan asioista selvää. Pelon ja toivon voimalla ihminen hakeutuu kohti ikäviä asioita saadakseen ne hallintaan.

Eläminen hetkessä on riskien ja mahdollisuuksien tiedostamista, monimutkaisuuden ja satunnaisuuden tiedostamista. Itsestäänselvyyksien purkamista, kyseenalaistamista.

Ja ihminen viisastuu. Se tulee hiljakseen selville syistä ja seurauksista ja olemassa olevien asioiden merkityksestä itselleen ja muille. Eläminen hetkessä on tietoisena olemista.

Misseilläkin on tapana ilmoittaa motokseen carpe diem. Käytännössä se tarkoittaa nuoren ihmiskehon raiskausta, kaiken irtiottamista yön tunneista, seuran suomista iloista ja liuottimista. Se on alituista hapuilemista kohti toisten määrittelemää onnea. Luultavasti kaikkea muuta mitä Horatius sillä tarkoitti. Molemmissa tapauksissa kylläkin nautitaan joka hetkestä. Nautinto tulee vieläpä samoista kemikaaleista. Toisilla nautinnon metsästäminen tuhoaa elämää ja toisilla se vain parantaa elin-olosuhteita.

On paljon ulkoisia tekijöitä, jotka vaikeuttavat onnen etsintää. Nuori ihminen on vielä kypsymätön ymmärtämään omien mahdollisuuksiensa päälle, kun taas vanhempi ihminen, joka olisi henkisesti kypsä, on ehtinyt kahlita itsensä elämäntapaan, jonka ylläpitäminen vie kaiken ajan ja voimat.

- Tiedon ihmisen ei pidä ainoastaan rakastaa vihollisiansa, vaan myös vihata ystäviänsä