Peukalosääntö
Kun kirjoitus koskee elämäntapaa, aikomuksia, ihanteita ja moraalisia kannanottoja, toimii peukalosääntönä itse kirjoittajan sielunelämän ymmärtämiseksi kirjoituksen kääntäminen päälaelleen.
Tärkeää ja luontaista on monissa tilanteissa ihmiselle käyttäytyä kuin saippua. Väittää toista ja olla hetken päästä aivan eri mieltä. Silloin kukaan ei pääse hallitsemaan sinua. Ihmisen luontoon kuuluu, vaihtelevassa määrin tosin, mutta viimeiseen asti, antaa suuri arvo minän eheyden säilyttämiselle, koskemattomuudelle. Liika informaatio itsestä tekee sinusta ennustettavan, eikä sellaista mahdollisuutta suoda kuin lähimmille, yhteistyöstä riippuvaisille ihmisille, jos heillekään.
Ei psykoanalyysissäkään mitään tyrkytetä. Eikä parisuhdetta tunnetusti paranneta aktiivisesti toista osapuolta muuttamalla. Lyhytterapiassa toimitaan toisin, mutta se onkin luontaisten gurujen ja suurien ihmistuntijoiden toimintakenttää.
Tärkeää ja luontaista on monissa tilanteissa ihmiselle käyttäytyä kuin saippua. Väittää toista ja olla hetken päästä aivan eri mieltä. Silloin kukaan ei pääse hallitsemaan sinua. Ihmisen luontoon kuuluu, vaihtelevassa määrin tosin, mutta viimeiseen asti, antaa suuri arvo minän eheyden säilyttämiselle, koskemattomuudelle. Liika informaatio itsestä tekee sinusta ennustettavan, eikä sellaista mahdollisuutta suoda kuin lähimmille, yhteistyöstä riippuvaisille ihmisille, jos heillekään.
Ei psykoanalyysissäkään mitään tyrkytetä. Eikä parisuhdetta tunnetusti paranneta aktiivisesti toista osapuolta muuttamalla. Lyhytterapiassa toimitaan toisin, mutta se onkin luontaisten gurujen ja suurien ihmistuntijoiden toimintakenttää.
posted by Larvanto at 19:53
9 Comments:
Tämähän on vielä turboahdetumpaa kuin Tommipommi. Outoa mutta hyvää.
Pahoittelen, etten kykene seikkaperäisempään kommentointiin. Aatokseni ovat (niin ainakin luulen) toisaalla jossain, eli tausta-ajo vie kaikki resurssit.
Heheh. No palaa toki viikon päästä kommentoimaan, jos jotain tulisi yhtäkkiä mieleen (vrt. aktiivinen tiedostamaton).
Niin ne sanat syntyvät, alkavat elämään ja kivettyvät. Edellisenä iltana käytin aktiivista tiedostamatonta ensimmäistä kertaa spontaanisti, uuteen tilanteeseen soveltaen. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Uudesta käsitteestä, mikäli sitä käyttää vain itse, on aika vähän iloa ja paljon vaaraa. Tommipommin ruumismi on alkanut elämään hienosti. Samoin Panun lukuisat hauskat ja osuvat käsitteet. Meemi lainattiin blogistaniin nopeasti, eikä moni edes ole perillä käsitteen alkuperästä. Käsitteitä täytyy jatkuvasti uusia, koska ne tuppaavat kulumaan käytössä.
Kun kirjoitus koskee elämäntapaa, aikomuksia, ihanteita ja moraalisia kannanottoja, toimii peukalosääntönä itse kirjoittajan sielunelämän ymmärtämiseksi kirjoituksen kääntäminen päälaelleen.
Loistava oivallus. Viisaaksi itseään nimittävä ihminen tarkoittaa luultavasti, että haluaisi olla viisas. Toteamuksellaan hän yrittää ensin kuvitella ja myöhemmin muuntaa itsensä viisaaksi.
Ihmisen luontoon kuuluu, vaihtelevassa määrin tosin, mutta viimeiseen asti, antaa suuri arvo minän eheyden säilyttämiselle, koskemattomuudelle.
Ehdottomasti.
Tärkeää ja luontaista on monissa tilanteissa ihmiselle käyttäytyä kuin saippua. Väittää toista ja olla hetken päästä aivan eri mieltä. Silloin kukaan ei pääse hallitsemaan sinua.
Kääntäen, voit tietysti itse hallita paremmin muita, kun harhautat heitä. Mutta onko hallinta kaikkein keskeisin tavoite? Ja jos on, miksi?
"Kun kirjoitus koskee elämäntapaa, aikomuksia, ihanteita ja moraalisia kannanottoja, toimii peukalosääntönä itse kirjoittajan sielunelämän ymmärtämiseksi kirjoituksen kääntäminen päälaelleen."
"Loistava oivallus. Viisaaksi itseään nimittävä ihminen tarkoittaa luultavasti, että haluaisi olla viisas. Toteamuksellaan hän yrittää ensin kuvitella ja myöhemmin muuntaa itsensä viisaaksi."
Tässä on tiivistettynä myös paljon eri kulttuurien perinteistä viisautta, vastakohtien filosofiaa. Palaan usein samaan päätelmään eri reittejä, enkä oikein itsekään ymmärrä mistä tässä on kyse, mihin tarkalleen ottaen tätä voi soveltaa jne.
"Kääntäen, voit tietysti itse hallita paremmin muita, kun harhautat heitä. Mutta onko hallinta kaikkein keskeisin tavoite? Ja jos on, miksi?"
Hallinta, mitä se tarkoittaa? Hallinta äidin ja lapsen välillä on lähinnä sitä, että äiti asettaa rajoituksia lapselle suojallakseen lasta. Lapsi ei ole kykenevä ymmärtämään sääntöjä, hänelle täytyy vain sanoa, mitä saa ja ei saa tehdä. Lapsen psyykettä täytyy myös suojella.
Lapsen saa periaatteessa tekemään mitä tahansa. Myöhemmällä iällä kukaan ei ole enää suojelemassa sinua. Tällöin hallinta on lähinnä sitä, että saa toisesta ihmisestä yliotteen.
Jos ihminen uskoisi toista ihmistä helposti niissä asioissa, joista ei itse tiedä mitään, olisi se aika riskialtista. Hypnoosin historiasta löytää joitain esimerkkejä. Se on aina suuri riski siellä, missä ihmiset eivät luota toisiinsa, missä on kilpailua, ja missä kukaan ei pidä huolta siitä, että sääntöjä noudatetaan. Lampaat uskovat herkästi johtajalammasta, ja jos johtajan heittää jokeen, juoksevat muut perässä (?). Matt Ridley osaisi jatkaa varmaan tästä aiheesta paremmin.
Hypnoottinen induktio on tekninen jippo, jolla luodaan äärimmäisen luottamuksellinen suhde hypnotisoijan ja hypnotisoitavan välille. Syvässä hypnoosissa neuvot otetaan vastaan kuin isältä pojalle.
Luottamus, normaalien aikuisten ihmisten välillä, rakentuu samankaltaisuudesta. Sillä terve ihminen voi luottaa viime kädessä vain itseensä. Ja juuri itsensä kautta ihminen ymmärtää myös muut ihmiset. Kun löytää samanmielisen ihmisen, voi luottaa siihen, että hän ei uhkaa sinua (jos omat neuroosit ovat kurissa). Ennen muinoin, ja suuressa osassa maailmaa tänäkin päivänä, todellista luottamusta on ollut vain perhesiteissä.
Miksi ihmiset haluavat hallita toisiansa?
Ihmisorganismi palkitsee paremmuutta. Paremmuutta vertaillaan jatkuvasti, ja sen mittaamisessa keskeistä on se, miten muut ihmiset sinuun suhtautuvat. Yksinkertainen mekanismi sinänsä. Ihminen motivoituu kilpailemaan paremmuudesta aina kun uskoo mahdollisuuksiinsa. Muussa tapauksessa parempia vain ihaillaan ja heidän kanssa halutaan tehdä yhteistyötä.
Kilpailevat ihmiset (esim. kilpailevat tiedemiehet) haluavat osoittaa, että toinen on väärässä. Väärässä oleminen nolottaa. Oikeassa oleminen on paremmuutta ja hierarkista ylemmyyttä. Oikeassa oleminen lisää auktoriteettia, eli toisten ihmisten luottamusta sinuun. Tytöt ovat taitavia tunnistamaan hierarkisen aseman ryhmässä. Tässä suhteessa ihmiset eivät eroa paljon simpansseista, vaikka tällaista käyttäytymistä ei usein tunnisteta (loistava kirja kädellisistä, kilpailusta ja yhteistyöstä on Frans de Waalin Hyväluontoinen.)
Hallinta ei taida olla aivan keskeistä, se on vain joillekin ylimääräinen mahdollisuus saavuttaa haluamaansa. Keskeisin tavoite lienee kuitenkin yhteistyö.
Vaikea kysymys. En saa mitään järkevää tähän hätään ulos. Pelkkiä hajanaisia ajatuksia.
Totta, statushierarkiat ovat modernissa yhteiskunnassa läsnä kaikkialla. Ne ovat merkitsevin tekijä jokaisessa ihmisten välisessä kohtaamisessa.
Ainoa tilanne jossa statushierarkioiden merkitys saattaa hetkittäin menettää merkitystään on oikea ystävyys, jonka eräs instanssi hyvä parisuhde on. Silloinkin kai syynä on riittävän staattinen nokkimisjärjestys. Vain staattisessa nokkimisjärjestyksellä uskalletaan leikitellä.
Jostain syystä emme näe statustransaktioita paljaaltaan, vain intuitiona muista ihmisistä ja heidän mielipiteistään. Kun statustransaktioita alkaa hahmottaa eksplisiittisesti, niille voi alkaa nauraa. Silloin ne toivottavasti menettävät merkitystään.
Sanon toivottavasti, koska olen vasta vähän alkanut hahmottaa niitä. En ole vielä alkanut nauraa niille. En oikeasti tiedä mitä siitä seuraa.
Koska statushierarkia on modernissa yhteiskunnassa aina läsnä, siitä ei voi irtautua. Käytännössä statushierarkiakamppailun lopettamisesta luultavasti seuraa joko kohiseva nousu tai lasku statushierarkiassa. Se, kumpi seuraa, riippuu kai siitä, miten positioi itsensä.
Tämän kaiken voi kai palauttaa totuuden tavoitteluun. On alkanut enenevässä määrin tuntua siltä, että omaa ajatteluaan voi edistää nopeammin kun lakkaa pyrkimästä osoittamaan sen kaikelle kansalle. Kun lakkaa positioimasta itsensä uhkana.
Minulla olisi tähän statusteemaan liittyen enemmänkin ajatuksia, joita varmaan muotoilen blogiin myöhemmin (otsikolla biologisista ja sosiaalisista merkeistä). Mutta jos miettii yhtään minkälaisia summia (tai paremminkin resursseja) käytetään vaatteisiin, meikkeihin, koruihin, hauskojen repliikkien opetteluun, design-tuotteisiin, valtaviin asuntoihin, jättimäisiin pohjavesivarannot imeviin statusnurmikoihin jne. saa käsityksen aihepiirin tärkeydestä. Kaikki ylijäämä (eli lähinnä tehokkuuden kasvun vapauttamat resurssit) tässä järjestelmässä menee statuskilpailuun. Siinä on tuhon siemen.
Ja piti vielä sanoa, että viestisi on mielenkiintoinen.
Kiinnostava johtopäätös, että isoin osa ylijäämästä johtuu statuskilpailusta. Säästäisimme järkyttävän määrän luonnonvaroja, jos kilpailun saisi väännettyä virtuaaliseksi.
Statuksen ymmärtämistä helpottaa kun tajuaa, että ihmisten välillä on kahdenlaista statusta. Toinen pohjautuu auktoriteettiasemaan ja ulkoisiin asioihin. Tämä on staattista statusta.
Sen lisäksi on olemassa jatkuvasti dynaamisesti muuttuva status. Se on eräänlaista jatkuvaa uhittelua, antautumista ja kamppailua.
Tämä dynaaminen statuskilpailu näkyy jatkuvasti kehonkielessä. Pääosa vaikkapa palavereiden kehonkielestä on nimenomaan statustransaktioita.
Ajatukseni pohjautuvat Keith Johnstonen kirjaan Impro, joka kannattaa ehdottomasti lukea.
Keith Johnstone, täytyypä ottaa nimi ylös. Yritin vastata viestiin täsmällisemmin, mutta vastaus karkasi käsistä. Siirsin sen tulevien blogimerkintöjen tynkien jonoon.
Filosofisena ajatusleikkinä mielenkiintoinen on tilanne, jossa ihmiset lakkaisivat tuhlaamasta resursseja statuskilpailun nollasummaisiin ja negatiivisiin muotoihin. Siinä helposti alkaa miettiä ihmisyyttä uudelta kantilta.
P.S. Blogikirjoitteluuni tulee noin kahden viikon tauko.
Post a Comment
<< Home