13.10.07

Anoreksia ja rasvakammo V.2

Seuraavaksi ladataan vain vähän mietittyjä ajatuksia, joilla ei ole yhteyttä omaan elämänpiiriini. Keskityn vain naisten anoreksiaan. Kirjoitus voi sisältää myös virheitä, joista palautelaatikkoon saa huomautella. Kirjoitus ei sisällä piilomerkityksiä eikä sen ole tarkoitus loukata ketään.

Mikä saa naisen ja toisinaan miehen järkähtämättömästi näännyttämään ja kuihduttamaan itsensä yhä laihemmaksi ja laihemmaksi, kunnes voimat loppuvat jo itse laihduttamiseen?


Syitä on monia. Ehkä seuraavat ehdot täytyy toteutua jossain määrin aina: (1) geneettinen ja/tai epigeneettinen, anoreksiaan taipuvainen persoonallisuus, (2) kasvuympäristö, jossa persoonan ei ole päässyt kehittymään vahvaksi ja (3) anoreksiaan yllyttävät odotukset, ihanteet ja mallit, jota yleiset diskurssit ylläpitävät. Anoreksia varsinaisena sairautena on elämäntapakierre, johon ihmisen eliö-ympäristö-järjestelmä kasvaa kiinni kuin mihin tahansa ympäristöön. Tällöin kaikkeen muutokseen liittyy myös kovaa psyykkistä vastarintaa, sillä ihmisen perustarve ja mielenterveyden ehto on järjestys, ennustettava ympäristö. Psyyken mekanismit pitävät yllä ihmisen elämänorganisaatiota.

Tähän asti kaikki on selvää. Nyt haluaisin mainita muutaman tosiasian, jotka romuttavat joitain tuhoisan yhtälön alkuehtoja. Oletettavasti tytöt haluavat tulla laihoiksi, koska he ajattelevat olevansa silloin kauniita ja haluttuja. He saavat tällöin ihailuja ja huomiota sekä miehiltä että toisilta naisilta. Nuoren naisen tärkeitä ominaisuuksia parisuhdemarkkinoilla ovat tutkimusten mukaan kauneus ja mukavuus, miehillä korkea sosiaalinen asema, resurssit ja fiksuus. Lisäksi lukuisat fyysisesti miellyttävät yksityiskohdat parantavat olennaisesti molempien sukupuolien viehättävyyttä, mutta erityisesti naiset kiinnittävät enemmän huomiota menestyvään fenotyyppiin, siihen kokonaispakettiin, joka ihmisessä realisoituu. Tästä epämääräisesti määritellystä lähtökohdasta käsin, kauneuden ilmiselvä merkittävyys tunnustaen, voidaan lähteä purkamaan vyyhtiä.

Anorektikolle ei auta sanoa, että sinun on pakko syödä, jotta saisit vähän lisää painoa. Että tuo ei ole terveellistä. Kukaan ei halua kuunnella ristiriitaisia neuvoja, eikä neuvoja ylipäänsä, ennen kuin on täysin romuttunut ja voimaton. Anorektikko saa tyydytyksensä samalla tavalla kuin normaalit ihmiset: kun oma toiminta yltää tavoitteisiin. Jos mistään muusta ei enää saa tyydytystä, jää jäljelle kierre, jolloin ainoa tyydytyksen lähde on oman minän suojelu ja tavoitteellinen toiminta. Dostojevski sanoi, että ihmisen saa hulluksi teettämällä hänellä työtä, jolla ei ole mitään merkitystä. Keskitytään siis tavoitteisiin. Anorektikko ajattelee, että tulemalla laihaksi, hän saavuttaa kaiken haluamansa. Kaikki lähtee pienistä asioista. Jo pienet tytöt kantavat huolta rasvansaannistaan. Opettajat kouluissa, ehkä jopa lastentarhoissa, kohtaavat päivittäin tilanteita, jossa lapset toistavat samaa diskurssia rasvan kauheuksista. Rasvaa täytyy välttää, koska se on vaarallista, se lihottaa, ja kaikki hyvän elämän edellytykset katoavat lihomisen myötä. Kuulostaa hurjalta, mutta näin tapahtuu oikeasti. Jo alle kymmenvuotiaat tytöt karttavat rasvaa. Ennen kuin paljastan jotain pyhään tavoitteeseen liittyvästä räikeästä virheestä, puhutaan hieman rasvasta.

Ensimmäinen fakta rasvasta on se, että rasvaa on monenlaista, sitä on välttämätöntä saada, ja se on monessa suhteessa erittäin terveellistä. Vaarallisin vaihtoehto on rasvan totaalinen välttäminen, sillä se sekoittaa ihmisen hormonaalisen toiminnan täysin, ja jo pelkästään tästä seuraa mielialaa heittelevä kierre. Rasvan totaalinen välttäminen on yhteydessä joihinkin syöpäsairauksiin, allergioihin, iho-ongelmiin, masennukseen ja niin edelleen. Ja koska nykyiset anorektikot ovat myös hiilihydraattikammoisia, ei rasvoja saada mistään. Hiilihydraatit kun muuttuvat rasvoiksi vasta runsaan hiilihydraattien ja proteiinien saannin yhteydessä.

Rasvakammo perustuu tietysti rasvan suureen energiapitoisuuteen ja osittain virheellisiin tutkimuksiin kovien rasvojen vaarallisuudesta. Ilmeisesti oletus kovien rasvojen vaarallisuudesta perustuu tutkimuksiin, joissa ei ole kyetty eliminoimaan tarpeeksi hyvin joitain tärkeitä tekijöitä, kuten runsasta hiilihydraattien ja suolan saantia, tupakointia, riskigeenejä (joita ollaan vasta tunnistamassa) tai ottamaan huomioon esimerkiksi flavonoidien suotuisia vaikutuksia. Kovat rasvat saattavat olla myös haitallisia, jos liikutaan liian vähän, saadaan liian vähän hyvää kolesterolia (hdl) nostavia rasvoja, eikä syödä kasviksia ja hedelmiä. Miehet ovat todennäköisesti alttiimpia haitallisille vaikutuksille kuin naiset, ja muutenkin yksilöllisiä eroja on paljon. Esimerkiksi kversetiini ja lykopeeni ovat antioksidantteja, joilla on erityisen suotuisa vaikutus verisuonistoon. Kversetiini metaboloituu ja imeytyy suoliston seinämien läpi verenkiertoon, joka sitten ilmeisen tehokkaasti estää kolesterolikeräymien muodostumista. Kversetiiniä saa erityisen paljon sipulista, omenasta, teestä ja myös punaviinistä. Lykopeenia saa tomaatista, jopa kuumennetusta. Kasvisten ja hedelmien syönti toimii vastavoimana sen huonoimman huonon kolesterolin hapettumista vastaan. Naisilla kversetiini imeytyy paremmin kuin miehillä.

Ainoat rasvat mitä tulisi todella välttää, ovat niin sanotut transrasvat, kovetetut kasvirasvat, teollisuuden keinotekoiset, ruoan säilyvyyttä parantavat rasvat, ja kaikenmaailman ranskanperunoiden kuumennetut palmuöljypaukut. Nykyisin monista vaaleista leivistä saa yllättävän paljon kovetettuja kasvirasvoja, aivan kuin nopeat hiilihydraatit ja ylenmääräinen suola ei olisi jo tarpeeksi haitallista. Muuten rasvoja voi nauttia kohtalaisesti hyvillä mielin, kun muistaa syödä myös monityydyttymättömiä rasvahappoja, antioksidantteja ja liikkua säännöllisesti. Hyvää kolesterolia nostavia kovia rasvoja saa myös muun muassa pähkinöistä, manteleista ja avokadosta. Kaakaovoin ja kookosmaidon rasvojen terveellisyydestä en uskalla sanoa mitään. Kaakao on ainakin erittäin terveellistä. Tumma suklaa kohottaa myös tehokkaasti mielialaa. Christer Sundqvist osaa varmaan kertoa näistä asioista paremmin, koska minä en oikeasti osaa.

Rasvoja kannattaa nauttia, koska se mahdollistaa terveellisen ja onnellisen elämän. Rasva on kuitenkin hyvin energistä. Kuinka tämä yhtälö ratkaistaan? Ensinnäkin, rasvainen ruoka ei lihota, jos sitä osaa käyttää oikein. Kohtuu käytössä ja ruoka-annoksissa takaa vain sen, että voi nauttia minkälaisista ruoista tahansa, ilman huonoa omaatuntoa. Rasva saa ruoan maistumaan, se ei ole vesiliukoinen ja pitää siksi maun suussa pitkään. Onko mitään parempaa kuin rasvainen norjan lohi, rypsiöljyllä tai kylmäpuristetulla oliviiöljyllä kostutettu salaatti, vähäsuolainen maukas kermajuusto viinilasin kera, pähkinäinen ja suklainen välipala tai jälkikäteen öljytty wokki? Ja kun mieli pysyy terveempänä ja verensokeri tasaisena, ei stressitilaa tarvitse hoitaa sokeripaukuilla. Kaiken lisäksi minulla on sellainen kutina, että kun syö terveellisesti, kasviksia ja hyviä rasvoja nauttien, tulee myös vähemmän selluliittia! (No kannattaa ainakin kokeilla!)

Edelleen anorektikko toteaa, että rasva on liian energistä. En voi ottaa sitä kaikesta hyvästä huolimatta, koska se estää minua laihtumasta tehokkaammin ja saavuttamasta tavoitettani. Keskitytään nyt siihen tavoitteeseen. Onko todella laiha ihminen kaunis, haluttava ja kadehdittava? Evoluutiopsykologit ovat todenneet, että naisen viehättävyyden tärkeimpiä kriteereitä ovat muun muassa kasvojen symmetria, ihanteellinen vyötärö-lantio-suhde (n. 0.7) ja iloinen ja miellyttävä persoonallisuus. Liiallinen laihuus ja lihavuus ovat turn off. Viehättävä nainen on sopusuhtainen. Jonkinlainen ihannepaino on olettavasti myös olemassa, se on aika laiha, mutta sen merkitys on yllättävän pieni. Ihannepaino määräytyy myös aika lailla samanlaiseksi kulttuureista riippumatta. Jos joskus pullukkaa on ihannoitu, on kysymys (Rubensin henkilökohtaisten mieltymysten ohella) enemmänkin siitä, että sellaisina aikoina ruoasta on ollut todella pulaa, ja pieni lihavuus on taannut terveellisemmän ja iloisemman elämän. Se myös osoittaa sen, että painolla ei ole oikeasti yhtä suurta merkitystä kuin kolmella mainitsemallani. Toisinaan naiset kuvittelevat, että vain laihuudella on merkitystä. Kauempana totuudesta ei voisi olla. Miehet tietävät sen. Hoikkuus on hyvä asia, mutta se ei ole absoluuttinen ja läheskään yhtä tärkeä ominaisuus kuin vyötärö-lantio-suhde, kasvojen symmetria tai iloinen, onnellinen persoona.

Ihannepainon merkitystä miehille voisi havainnollistaa kuviolla, jossa vaaka-akseli kuvaa painoa 0:sta n-kiloon ja pystyakseli miellyttävyyttä asteikolla 0-10. Käyrä alkaa origosta, eli 0-kiloinen on myös miellyttävyydeltään 0. Käyrä jatkaa 0-linjalla, kunnes päästään realistisiin mittoihin. Käyrä alkaa nousta selvästi painoindeksin ollessa reilusti alipainoinen. Käyrä nousee rajusti, kun saavutaan alipainoisuuden määritelmän rajalle. Tässä kohdin miellyttävyys voisi olla kahdeksikon luokkaa keskimäärin, kun reilusti alipainoinen putoaa nopeasti alle viiden. Painon ja miellyttävyyden huippu tulee normaalipainoisen mittoihin, hieman alipainoisuuden määritelmän jälkeen. Se ei ole kymmenen, sillä myös miehillä on jossain määrin vaihtelevat näkemykset ihannepainosta. Käyrä on kuitenkin huipussaan, sanotaan yhdeksikössä. Se, mitä tapahtuu seuraavaksi, on erityisen merkittävää. Käyrä ei laske alaspäin jyrkästi, kuten jotkut olettavat. Käyrä laskee erittäin loivasti alaspäin aina ylipainon rajalle asti, josta se lähtee hieman jyrkemmin laskuun. Tämä kuvio on itse asiassa todellinen, eri tutkimuksiin perustuva yhteenveto, joihin en tässä nopeassa kirjoituksessa ehdi kaivamaan ja viittaamaan. Eli naisen miellyttävyys, viehättävyys on huipussaan hieman alipainoisen jälkeen, kuitenkin normaalipainoisen puolella, mutta se pysyy yhä kahdeksikon lukemissa vielä normaalipainon äärirajoille asti. Miesten mielestä painolla, kunhan se pysyy siedettävissä rajoissa, ei ole niin suurta merkitystä kuin naiset ehkä olettavat. Rajat ovat hyvin sallivat. Keskimääräinen ihannepaino on olemassa, se on normaalipainon alarajoilla, sitä voi hyvinkin tavoitella, mutta sen merkitys ei ole mitenkään dramaattinen. Normaalipainon alarajoilla voi hyvin elellä terveellisesti, kunhan muistaa syödä myös niitä rasvoja ja olla onnellinen, elää normaalia elämää.

Aivan kuin ei olisi tarpeeksi, että nainen on kauneimmillaan normaalivartaloisena miesten mielestä, normaalivartaloinen on myös naisten mielestä ihanteellinen vartalo. On viitteitä (esim. Mikkola & Oinas, 2007) siitä, että tämä paljon puhuttu "yleinen vartaloihanne" on itse asiassa illuusio, ihmisten kuvitelma yleisestä vartaloihanteesta, sillä vain pieni osa ihmisistä jakaa tällaisen käsityksen. Tutkitut tytöt olettivat, että myös miesten mielestä naisen ihannevartalo on normaalipainoinen. Ristiriitaista tässä asetelmassa on se, että tällä hetkellä laihimmat tytöt ovat kuitenkin keskimäärin tyytyväisimpiä vartaloonsa. Ei tiedetä kuinka suuri merkitys tyytyväisyyteen on sillä, että laihat tytöt kuvittelevat täyttävänsä oletetun "yleisen ihanteen", joka on siis todellinen sosiaalinen konstruktio. (On myös mahdollista, että tytöt ovat vastanneet kysymyksiin tyttöjen vartaloihanteesta jonkin yleisen diskurssin mukaisesti, eli niin kuin kysymykseen kuuluisi vastata eli ihannetytön vartalo on tietysti normaalipainoinen.)

Naiset vertailevat toisiaan. Yksi syy laihuuden ihannointiin on se, että laihuus on selkein mittari, jolla voi suorittaa vertailun paremmuudesta. Miten mittaat onnellisuutta? Miten mittaat käytännössä viehättävyyttäsi? Kasvoista kaunis on kyllä kaunis, mutta sille voi tehdä niin vähän. Laihuutta voi mitata, siihen on keinot vaikuttaa, ja juuri siksi se valikoituu rajuimmin indikaattoriksi omalle viehättävyydelle. On tärkeää tiedostaa, että laihuus ei ole kuitenkaan kaikki kaikessa. Ja että viehättävin ei ole se, joka on laihduttanut eniten.

Yksi asia vielä. En kehota ketään noudattamaan tätä, mutta kannattaa pohtia asiaa. Vältä e-pillereitä. E-pillerit estävät hedelmällisen vaiheen tulemisen joka kuukausi. Hedelmällisimmässä vaiheessa rasvaa siirtyy vatsasta lantiolle ja kasvot muuttuvat miellyttävämmiksi. Joka kuukausi vyötärö-lantio-suhde paranee ja kasvot muuttuvat miellyttävämmiksi. Vasta toteutetun tutkimuksen mukaan stripparit ansaitsivat kuukauden hedelmällisemmässä vaiheessa puolet enemmän kuin sisarensa, joilla oli kuukautiset tai jotka söivät e-pillereitä (eli joilla on raskaudenkaltainen tila jatkuvasti). E-pillerit estävät siten monia positiivisia asioita toteutumasta (en tarkoita strippauksesta koituvia tuloja). Pillerit vaikuttavat myös feromonitoimintaan, parinvalinnan häiriintymiseen ja mielialaan.

Siis. Nainen, jos haluat olla viehättävä, muista syödä myös rasvoja (monipuolisesti, kohtuudella ja hyvällä omatunnolla), kaunista kasvojasi (syö kasviksia ja hedelmiä, rasvoja, liiku silloin tällöin, ole onnellinen ja vältä e-pillereitä), petraa vyötärö-lantio-suhdettasi (syö kasviksia ja hedelmiä, rasvoja, liiku silloin tällöin, ole onnellinen ja vältä e-pillereitä) ja ole onnellinen. Kuinka olla onnellinen? No syö ainakin aluksi myös niitä rasvoja, kasviksia ja hedelmiä, liiku vähän ja vältä e-pillereitä. Älä myöskään tupakoi, juo runsaasti alkoholia, älä ota liikaa aurinkoa ja vältä jatkuvaa stressiä.

Kiitos ja anteeksi.

Lähde: Mikkola, H. & Oinas, M. (2007). Nuorten kehonkuva ja IRC-galleriassa tapahtuva identiteetti-ilmaisu. Löytyy ainakin Oulun yliopiston kirjastosta.