14.8.06

Aktiivinen tiedostamaton ja tajunnanvirta

Ihmisen muisti jaetaan yleensä sensoriseen muistiin, lyhytkestoiseen työmuistiin ja pitkäkestoiseen säilömuistiin. Säilömuisti jaetaan vielä kahteen osaan, deklarativiiseen ja proseduraaliseen, arkisesti tietoihin ja taitoihin. Tämän lisäksi erotellaan episodimuisti, joka liittää kokemukset ajallisesti järjestykseen. Erityisiä muistin alalajeja voidaan jaotella vielä lukuisia, kuten kasvonpiirteisiin erikoistunut muisti, sijaintia rekisteröivä plastinen muisti, hajuihin erikoistunut muisti jne.

Jaottelu on monessa mielessä yksinkertaistava ja ongelmallinen, mutta silti hyödyllinen ja mielenkiintoinen. Esitän nyt perheen lisäystä uudella muistilla, jonka nimi olkoon aktiivinen tiedostamaton. Aktiivinen tiedostamaton, niin kuin muutkaan muistin lajit, ei ole perinteisessä mielessä pelkkä muisti (varasto), vaan paremminkin toimintaan kytkeytynyt verkosto.

Unen pintapuolinen aines, kuvailtavissa oleva sisältö, koostuu pitkälti päivän kokemuksista. Viimeaikaiset unitutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että sisältö koostuu suurimmaksi osaksi noin viikon takaisista tapahtumista. Tänään kokemamme on unessa aktiivisimmillaan noin viikon kuluttua. On esitetty, että unen näkeminen olisi eräänlaista oppimista, koettujen asioiden liittämistä menneisyyteen, jo koettuihin asioihin, assosiaatioita samankaltaisten ilmiöiden kanssa. Unen näkeminen olisi J. Allan Hobsonin mukaan myös koetun aineksen siirtymistä pitkäkestoiseen muistiin. Unen aktiivista ainesta on yritetty myös paikantaa aivoihin. (ks. lisää Hobson 2004, Unennäöstä.)

Unen näkemisen funktiota en pohdi tässä kirjoituksessa, vaikka se mielenkiintoinen aihe olisikin. Mutta millä tavalla unitutkimus antaa tukea monille vaikeasti selitettäville ilmiöille (ks. seuraavia kappaleita) ja pontimen kiinnostua niistä uudestaan?

Olen ollut pitkään kiinnostunut hypnoosista, oppimisesta, suggestopediasta, pikalukemisesta ja kaikenlaisiin huippusuorituksiin liittyvistä havainnoista. Esimerkiksi suggestopedia, jota käytetään nykyisin kielten opiskelussa, on nykyisin pelkkä varjo itse Lozanovin suggestologian johdannaisesta. Lozanovin korkealentoiseen läpyskään suhtaudutaan nykyään neuvostoaikaisena vitsinä. Valokuvalukeminen on tyrmätty silmänliiketutkimuksissa mahdottomana. Samalla kaikki muu nopeaan lukemiseen liittyvä sysättiin poisnaurettujen rahastusmenetelmien luokkaan. Hypnoosi irrotettiin meillä Suomessa lopullisesti mahdollisuuksista ja ylisuorituksista Lauerman ja Kallion muuten erittäin ansiokkaan kirjan johdosta. Hypnoosista tuli salonkikelpoista.

Monille taiteilijoille on selvää, mitä tahansa he tekevätkään, että luovaa prosessia ei pysty pakottamaan. Jälki tulee kuin korkeamman olennon maalaamana tai soittamana. Kaikki mitä taiteilija voi tehdä, on opiskella ahkerasti ja antaa tunteen viedä. Idän zen-filosofiassa työn tekee ”se”. Tätä virtaavaa kokemusta kutsutaan myös flow:ksi (Csikszentmihaly). Flow on nautinnollinen ja kaikesta epäilyksestä vapaa työntäyteinen tila, jossa ihmisen luomisen kapasiteettia käytetään tehokkaasti.

Tieteen tekeminen ja opiskelu ovat mielestäni samanlaisia ilmiöitä, joissa luova työ on keskeistä. Eräät kuuluisat tiedemiehet ovat kuvanneet tieteellisten ongelmien ratkaisua jokseenkin mystiseksi tapahtumaksi. Kovan opiskelun ja työn jälkeen jokin vain loksahtaa paikoilleen ja ratkaiseva oivallus syntyy sattumalta (ks. serendipity). Kekulen bentseenirenkaan rakenteen selviäminen käärmeunessa ja Flemingin penisilliinin keksiminen ovat klassisia esimerkkejä tästä.

Ajatus ei tule päättämällä, muistaminen ei tapahdu muistamalla, ajatukset tulevat tiedostamatta, tietoisuuteen pulpahtaen. Assosiaatioiden avulla toiminta ja ajattelutoiminta saadaan hallintaan ja jokseenkin ennustettavaksi. Uuden luomisessa tarvitaan hieman vetoapua. Aktiivinen tiedostamaton ei ole piilotajuinen ja tarkkaileva olio, vaan paremminkin eräänlainen pakan sekoittaja ja samankaltaisia tunnisteita prosessoiva järjestelmä. Tietoisen minän tehtävä on vain tunnistaa tämän satunnaisgeneraattorin tarjoamat mielenkiintoiset ehdotukset, hyväksyä ne ja laittaa käytäntöön. (En puutu tässä kirjoituksessa tietoisen minän ongelmiin.)

Puhun nyt omista kokemuksistani. Harjoittelen edelleen silloin tällöin lukemistekniikoita. Joskus onnistun saavuttamaan flow:n lukiessani hyvin nopeasti tekstiä. Silloin minut valtaa tunne, että myös ymmärrän lukemaani. Tyypillistä on, että jossain vaiheessa ajatus karkaa aiheen ulkopuolelle, oivalluksiin aivan jostain muusta aiheesta, jotka on tietysti kirjoitettava ylös. Tämä ei haittaa minua yhtään. Jokainen oivallus on arvokas. Luen kirjoja, tai osia kirjoista, toinen toisensa perään. Lopetan, menen kävelylle tai leikkaan sipulia, ja uusia ideoita pulppuaa mieleen taukoamatta. Kaikenlaiseen tekstiin tekniikka ei luonnollisesti ole mielekäs.

Mitä tästä pitäisi ajatella oppimisen kannalta? Kun minulta kysytään jotain yksityiskohtaa tekstistä, en luultavasti osaa vastata siihen. Jos minulle annetaan tehtäväksi ratkaista jokin aihepiiriin liittyvä ongelma, saatan helposti keksiä ratkaisun ja kuvitella, että keksin sen ilman kenenkään apua. Pikalukeminen ei ole ensisijaisesti mieleenpainamistekniikka. Siihen on parempiakin menetelmiä. Tehokas mieleenpainaminen ja mieleenpalauttaminen on tärkeä taito esimerkiksi aihepiirin ulkoisen hallinnan kannalta, esimerkiksi esitelmää pidettäessä, kun syvää ymmärrystä esitelmän aiheesta ja rakenteesta ei ole vielä muodostunut. Pikalukeminen on uusien ideoiden lähde. Pikalukeminen auttaa ehkä näkemään käsiteltävän aihepiirin hetkellisesti laajemmin (työmuistin kuormituksen näkökulmasta). Se on myös mieleenpainamista, jonka vaikutukset realisoituvat vasta viikkojen kuluessa. Siksi ei ole mielekästä antaa koehenkilön opiskella materiaalia ja heti sen jälkeen tarkistaa, mitä hän on oppinut. Kysely tulisi suorittaa ensinnäkin viikkojen kuluttua, ja toiseksi olisi pystyttävä arvioimaan pikalukemisen muut vaikutukset tarkemmin.

Kaikista merkittävin pikalukemisen hyöty on motivaation kasvamisessa ja sen kerrannaisvaikutuksissa. Onnistuessaan pikalukeminen synnyttää tuntemuksen huimasta edistyksestä. Motivaatio taas lisää opiskelun intensiteettiä ja tehostaa ajankäyttöä. Kaiken lisäksi korkea motivaatio tarkoittaa sitä, että opiskelija pitää oppimiaan asioita tärkeänä ja hän myös muistaa kaiken paremmin. Korkean motivaation opiskelu on tunnepitoista opiskelua, tunteminen on merkki siitä, että koettavassa ilmiössä on jotain itselleen merkityksellistä. Mitä vahvempi tunne, sitä paremmin asiat menevät perille. Tuntemisen ja oppimisen yhteydestä löytyy tieteellistä näyttöä sen lisäksi, että se on looginen seuraus teoriasta (itse teoriasta joskus myöhemmin).

Mielestäni autismista kertominen selventää kirjoitukseni aihetta. Elämässä jokainen tilanne on uusi tilanne. Tilanteissa on paljon samankaltaisia piirteitä. Tilanteisiin voi mennä hyvin valmistautuneena, erilaisin toimintamallein varustettuna. Yksinkertaisinkin tilanne vaatii hienovaraista soveltamista, arviointia ja tilannetajua. Autistiset (savant) ovat ikään kuin tätä viimeistä tilannetajua vailla. He soveltavat kaavamaisia toimintamalleja tilanteisiin ilman hienostunutta tilannetajua, kuin suoraan pitkäkestoisesta muistista vedettynä. Muiden silmissä he vaikuttavat ’oppineilta idiooteilta’. Ymmärrettävästi autismiin taipuvaiset pitävät kaavoista ja kaavamaisesta käyttäytymisestä.

Autistin tietoisessa mielessä ei ole kuitenkaan mitään vikaa. Heillä on hyvin terävä tietoinen mieli. Autistit viihtyvät yksin, he välttävät kosketusta. Autistia kuvaillaan usein tunteettomaksi. Se saa autismiin taipuvaisen (esim. aspergerin oireyhtymän kaltaista tilaa elävän) ihmisen väheksymään tuntemista ja pitämään sitä jopa turhuutena ja osoituksena ihmisten typeryydestä (sitähän se usein onkin, vaikka tunteminen ja looginen ajattelu eivät ole vastakohtia eivätkä sulje toisiaan pois). Autistin hallitsevin motivaation lähde on minän eheyden säilyttäminen. Autistia ohjaa yritys saada maailma ristiriidattomaksi. Ei-autistisia ihmisiä motivoi myös suuresti minän eheys, mutta sosiaaliset vaikuttimet saavat normi-ihmisen tuntemaan emotionaalista turvaa ja valehtelemaan itselleen helposti. Itselleen valehteleminen tunteen pakottamana on sitä, mitä Freud kutsuu torjunnaksi. Tunteminen ohjaa ihmistä kiinnostumaan tietyistä ilmiöistä. Tunteminen lisää motivaatiota, mutta myös rajoittaa. Autisteja tunteet eivät samalla tavalla heittele.

Autistinen ihminen saattaa laskea kalenterin päiviä miltei virheettömästi vuosikymmenten taakse. ”Normaali” ihminen ei harjoita tällaista kykyä mielenkiinnon puutteen vuoksi. Normaali ei myöskään voi tulla yhtä taitavaksi näissä mahdottomalta tuntuvissa kyvyissä, koska väliin tulee aina pragmaattinen, toimintaan virittäytynyt tuloste. Sen sijaan, että mieleen tulisi kymmennumeroinen alkuluku, tuleekin mieleen, että ’tuota kannattaisi tirpaista lankulla naamaan’. Jokainen ihminen laskee äärimmäisen paljon tiedostamattaan. Tästä tiedostamattomasta laskennasta suodattuu tietoiseen mieleen lähinnä vain toimintaehdotuksia. Kunnon autistilta puuttuu pragmaattinen suodatin. Heillä on suora yhteys raakainformaatioon. On tietääkseni olemassa tapauksia, joissa aivovaurio on tuonut ihmiselle jonkinlaisen savant-kyvyn aikuisella iällä. Oliver Sacks on esimerkiksi raportoinut erään LSD:tä nauttineen ihmisen saaneen myöhemmin pariksi viikoksi yli-inhimillisen kyvyn haistaa kuin koira, tunnistaa jokainen tuttu ominaishajustaan jo kaukaa.

Suggestopedian kummallinen piirre oli se, että opittu aines ajettiin rentoutumisvaiheessa tarkoin valitun klassisen musiikin ’valtatietä’ pitkin pitkäkestoiseen muistiin. Suggestopediassa aktiivinen vaihe koostui uusien asioiden pommituksesta hyvässä flow:ssa. Aktiivista vaihetta seurasi suggestopediassa passiivinen vaihe, rentoutuminen rauhallisen musiikin kera. Tämän kummallisen alati vuorottelevan opiskelujakson jälkeen tulokset olivat hämmästyttäviä.

Musiikki on oivallinen keino saada ihminen vastanottavaiseksi, mutta Lozanovin pitäytyminen tarkoin valituissa barokkimusiikkikappaleissa, rauhallista sydämen sykettä jäljitellen ja alfa-aaltoja kalastellen, kaipaa vielä lisää perusteluja. Aktiivisessa vaiheessa tempo oli nopempaa, passiivisessa hitaampaa. Muistamisen kannalta tunteminen on hyvä asia, mutta myös välillisesti turvallisuus ja luottamus auttavat oppimisessa, mitä suggestopedia erityisesti hyödyntää. Turvallisuus ja luottamus ovat hypnoosinkin onnistumisen kannalta tärkeää, vaikka olennaisinta on ihmisen usko toisen ihmisen kyvykkyyteen, vaikka sitten pelonsekaisella kunnioituksella. Turvallisuuden tunne hiljentää ihmisen arvioivan komponentin ja päästää satunnaisgeneraattorin valloilleen, mikä olisi yleensä riskialtista, jos ei hallitse asiaansa täydellisesti. Näin ihminen pääsee hetkeksi irti sosiaalisista rajoitteista ja oppii nopeasti virheistänsä. Ihminen myös huomaa, että hän osaa ja tietää valtavan paljon intuitiivisesti, mikä lisää motivaatiota. Suggestopediassa ihmiselle annostellaan saavista ja roskat noukitaan pois jälkikäteen.

On tärkeää huomata, että suggestopediseen kielten opiskeluun kuului itse tuottaa uutta kieltä puheena, aitoja tilanteita simuloiden. Puheen tuottaminen vaatii, että sopivia sanoja tulvii mieleen hyvinä ehdotuksina. Toiset sanat sopivat paremmin kuin toiset ja palautekehä varmistaa, että kommunikointi lähenee yhteistä ymmärrystä. Tässä vaiheessa opiskelija itse asiassa viimein oppii lukemansa ja kohtaamansa. Kaikki tätä edeltävä on ollut mielen valmistelua.

Minulla on tapana tehdä erilaisia asioita projektiluonteisesti. Ihminen on ensinnäkin taipuvainen nauttimaan siitä mitä hän tekee. Tasainen puurtaminen muuttuu nautinnolliseksi ennen pitkää. Kaikkien projektien vuorotteleva suorittaminen on käytännössä mahdotonta. Menee päiviä (puhuin joskus maagisesta kahdesta päivästä) ennen kuin koko olemus on virittäytynyt projektin suhteen. Kaikki kohtaamani suhteutuu meneillä olevaan projektiin. Kaikki ideat liittyvät projektiin. Kun projekti vaihtuu, loppuu myös ideoiden virta hiljakseen, toisen projektin tieltä. Aktiivinen tiedostamaton toimii kulloisenkin projektin aikana synnyttämässä valistuneita arvauksia. Tiedossani on lukuisia esimerkkejä siitä ilmiöstä, että kun johonkin asiaan kiinnitetään huomiota, se alkaa muutaman päivän päästä selviämään kuin itsekseen. Unien muistaminen jälkeenpäin on yksi tällainen ilmiö. Ensin ei onnistu millään, mutta jo muutaman päivän päästä mieli tulvii koettujen unien muistoja (Hobsonin esimerkki). Mielenkiintoisia ovat myös tutkimukset, joissa pienet vauvat on saatu esioppimaan taitoja vain näyttämällä niille etukäteen tehtävän oikeaa suorittamista.

Aktiivinen tiedostamaton on toiminnassa sekä valveilla että unessa. Se tehostaa sitä toimintaa, minkä parissa viettää aikaansa. Laulajatkin tietävät hyvin, että lauluherkkyyttä täytyy pitää jatkuvasti yllä. Unessa aktiivinen tiedostamaton pääsee valloilleen, koska valvetilan arvioiva komponentti (pääasiassa otsalohkon seutu) on sammunut. Hereillä ollessa palautejärjestelmä toimii aktiivisesti, eikä herkkä assosiaatiogeneraattori pääse valtaamaan tietoista mieltä. Valvetilassa assosiaatioita ja ideoita kyllä syntyy samalla lailla, mutta tietoinen kontrolli ohjaa kaiken välittömästi takaisin eheään tilaan ja takaisin itse ongelmakenttään. Näin pitääkin tehdä, jotta voisi saada mielekkäitä ehdotuksia tarkkaan rajattuihin ongelmiin. Skitsofrenialle tyypillistä on unenkaltainen tila, jossa arvioiva komponentti myös häiriintyy. Samoin käy, kun valvoo tarpeeksi paljon. Silloin voi helposti huomata satunnaisgeneraattorin toiminnan. Paljon yötöitä tehneenä olen huomannut tämän. Unen aikana aivojen dopamiinin ja noradrenaliinin syöttö vähenee. Dopamiini näyttelee myös skitsofreniassa keskeistä osaa.

Aikaisemmin esittelemäni unitutkimus tukee nyt vaikutelmaa siitä, että on ehkä olemassa aktiivinen tiedostamaton muisti, joka toimii reilun viikon aikajänteellä (aktiivinen tiedostamaton ei ole todennäköisesti aikaan sidottu, vaikka sen sisältö esim. koomaa lukuun ottamatta vaihtuu säännöllisesti ajankulun kanssa rinnan). Selkeästi vaikutukset näkyvät jo parin päivän jälkeen, mutta jos pintapuolinen uniaineskin on aktiivisimmillaan viikon kuluttua, on mahdollista, että myös valveillaolon aktiivinen aines saavuttaa parhaan tehon viikon kuluttua. Havainnollistamiseksi oletetaan, että ensimmäisen vuorokauden aktiivisuusaste on 5% kapasiteetista, toisen 6%, kolmannen 7% jne. aina seitsemänteen vuorokauden huippuun asti ja siitä taas vähenemään ad infinitum (5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 9, 7, 5, 3, 2, 1, 1, 1, 1, 1…).

Jos nyt aloitan aherruksen yhden aihepiirin ympärillä kokonaisen viikon ajan, viikon viimeisenä päivänä aktiivinen muisti käsittää 5+6+7+8+9+10+11=56 prosenttia oletetusta täydellisestä kapasiteetista. Aherruksen jatkaminen luonnollisesti lisää kapasiteettia ja saavuttaa kahden viikon päästä jo 84% kapasiteettitason. Pelkkä yhden päivän opiskelu tarkoittaisi sitä, että viikon kuluttua aktiivisen tiedostamattoman kapasiteetista 11 prosenttia toimii suhteessa kyseisen viikon takaisen päivän kokemuksiin. Suuri kapasiteettitaso on ilmeisesti monissa tapauksissa tehokasta, mutta toisinaan taas aivan liian yksipuolista ja kehämäistä. Erilaiset variaatiot ovat sopivia erilaisiin tarkoituksiin. Esim. kaksi viikkoa todella monipuolista opiskelua ja siihen perään kaksi viikkoa intensiivistä yhden aiheen parissa kamppailua antaa ensimmäisen kaksiviikkoisen aikana hienot eväät rikkoa jumiutunut tutkimuksen rakenne ja seuraavan kaksiviikkoisen aikana rakentaa teoria uudelleen loogisesti yhteensopivaksi. Tällainen sykli tuo mieleen Kuhnin tieteen paradigmojen kehityksen pienessä mittakaavassa. (Oikeasti kapasiteetti on kuormittunut hyvin pitkälle jokapäiväiseen kanssakäymiseen tarvittavalla tietotaidolla.)

Kirjoitus on rönsyilevä ja varmasti suuren korjauksen tarpeessa. Väitteitä on esitetty aivan liian heppoisin perustein. En itse asiassa edes suuremmin usko minkään aktiivisen tiedostamattoman muistijärjestelmän olemassaoloon, mutta pidän mielenkiintoisena nostaa esille sellaisen väitteen. Esittämäni ongelmat voi selittää varmasti toisellakin tavalla. Toivottavasti tämä kirjoitus synnyttää paljon ideoita.

5 Comments:

Blogger Mikko said...

Alkupää olisi voinut olla itseni kirjoittamaa. Niin tutulta se kuulosti. Olisi kiinnostavaa tietää, mihin kirjoihin tuo pohjautuu (Flow:n ja Mies joka luuli vaimoaan hatuksi lisäksi).

Ainakin Da Vinci Method, Animals in Translation ja Overachievement tulevat heti mieleen. Kaikki pyörittelevät noita samoja asioita. Intro Lozanoviin kiinnostaa.

Oletko sattumalta lukenut Jeff Hawkinsin kirjaa On Intelligence? Siinä esitetään teoria "aktiivisesta muistista". Teoria on tietysti yksinkertaistus siitä miten aivot oikeasti toimivat.

Esitän miten itse ymmärsin kyseisen teorian. Koko kirjaa ei pysty typistämään blogikommenttiin. Mutta toivottavasti selviää tarpeeksi, että mielenkiintosi herää.

Teorian mukaan kaikki "muisti" on aktiivista ja pohjautuu hahmontunnistukseen. Siihen liittyy myös aikaperspektiivi.

"Muisti" ennakoi koko ajan miten hahmo tulee jatkumaan. Jos hahmo poikkeaa ennakoidusta, lähetämme tiedon ylemmille aktiivisen muistin kerroksille. Kaikki kerrokset toimivat samalla periaatteella, mutta ylemmät kerrokset vain yhdistelevät alemman kerroksen tunnistamia hahmoja ja kykenevät yhdistelemään laajempia kokonaisuuksia.

Tajunta olisi tällöin aktiivisen muistin hahmontunnistuksen korkein taso. Tasoja olisi ilmeisesti noin seitsemän. Autisti pääsisi ainakin ajoittain käsiksi suoraan alempiin kerroksiin.

Itselläni on sellainen kutina, että ainakin osittain tunteet ovat tapa, jolla alempi kerros viestittää, että on löytynyt suuri poikkeama ennakoidusta.

20/8/06 14:20  
Blogger Larvanto said...

En ole lukenut mainitsemiasi kirjoja. Olen kyllä lukenut aihetta pyöritelleitä kirjoja, mutta en muista äkkiseltään yhtään mainitsemisen arvoista.

Lozanovilla ei ole uskoakseni paljoa tarjottavana tänä päivänä. Vilkaista kannattaa aina.

Hawkinsin teoria vaikuttaa lyhyiden esittelyiden perusteella, jos ei läpimurrolta, niin ainakin erittäin mielenkiintoiselta. Täytyy tutustua tarkemmin ennen kuin uskallan avata suuni.

"Itselläni on sellainen kutina, että ainakin osittain tunteet ovat tapa, jolla alempi kerros viestittää, että on löytynyt suuri poikkeama ennakoidusta."

Hyvin sanottu ja sovellettu. Olen itsekin taipuvainen ajattelemaan, että ihmisen toiminta lähinnä automaatioita, ja että ennakoimaton toiminta herättää tunteet ja tietoisuuden. Tietoisuus on epävarmuutta.

21/8/06 13:13  
Blogger Larvanto said...

Aivotutkija Matti Bergström on saattanut vaikuttaa kirjoitukseen minun huomaamatta. Olen selaillut Bergströmin kirjaa jokin aika sitten. Bergström käyttää aivojen luovasta komponentista nimeä sattumageneraattori.

31/8/06 11:38  
Anonymous Anonymous said...

Loistavaa analyysiä. Olen myöskin kiinnostunnut pikalukemisesta,valokuvalukemisesta ja muistista, ylipäätänsä kaikesta jotka helpottavat ns opiskelua. Onko antaa mitään hyviä vihjeitä tai hyviä lukukirjoja missä kerrotaan kyseisistä asioista tarkemmin.

27/7/09 20:50  
Blogger Lauri said...

Hyvä kysymys. En ole toistaiseksi lukenut yhtään mullistavaa kirjaa aiheesta. Lähes jokainen aihetta käsittelevä kirja herättää kuitenkin paljon ajatuksia. Kannattaa etsiä kirjastoista hakusanoilla ja psykologia-hyllyn kohdalta.

Olennaisinta on mielestäni löytää motivaatio, aito kiinnostus asioihin ja usko mahdollisuuksiin. Kaikki muu tapahtuu itsestään. Ongelma on siinä, että tätä ihanaa flow-tilaa ei voi pakottaa, siihen täytyy todella uskoa. Näin ollen ilmiö on todella moniulotteinen. Voit saada aihetta käsitteleviä oivalluksia yhtä lailla lukemalla hypnoosista kuin uskonnon sosiologiasta.

31/7/09 11:57  

Post a Comment

<< Home