Tulet hyväksi siinä mitä teet

Blogimaailma on riistänyt tietoisuuteni niin perinpohjaisesti, etten pysty lukemaan mitään ilman jatkuvia blogikirjoittelukehitelmia ja nasevia kommentointeja. Laputan kirjojen sivut blogistania silmällä pitäen sitä mukaa kuin niitä selailen, ja olo on vähintäänkin turhauttava, kun tietää, ettei tätä kaikkea saa hallittua. En missään nimessä ole lopettamassa, mutta yritän painottaa hetkellisesti kapasiteettiani toiseen projektiin.

Blogistanian vaarat ovat ruumistiset. Kierkegaard on sanonut osuvasti läpyskässä Välisoittoja (manuaali, josta löytyy nasevuudet lähestulkoon kaikkeen):

Olen kuin Luneburgin sika. Ajattelu on minulle intohimo. Osaan taitavasti tonkia esiin tryffeleitä muille, itselleni niistä ei ole mitään iloa. Poimin ongelmat kärsälleni, mutta en osaa tehdä niille muuta kuin heittää ne pääni yli taakseni.

Tämä ei ole katkera viittaus kirjoittamiini teksteihin, vaan siihen, mitä pääni suoltaa tällä hetkellä taukoamatta. Hauskoja ja nasevia sutkauksia, joista ei ole pidemmän päälle mitään iloa kenellekään. Pelkkää toisarvoista valuuttaa, jolla tosin voi saada lukijoita ja olalletaputteluja. Toisaalta se on inhimillistä ja ainoa keino tulla laajemmin huomatuksi, aivan kuin hieno pukeutuminen ja muu sosiaalisen koodiston hanskaaminen on väylä analogiseen maailmaan.